Blogi

Eresjärvellä saunoomas niinku keskikesällä...notta pitikös huamenna mennä tyämaalle?

Mun miäs sanoo yhtenä päivänä, jotta hän toteuttaa yhyren mun haaveista. Molin kuulemma jo kauan orottanu, jotta se toteutuus. Kerkesin jo mielesnäni kuvitella, jotta ny hän vihiroonkin näyttää vihiriää valua keittiöremontille tai sitten johonakin miälenhäiriös lupautuus mulle kuskiksi (=ostosten kantajaksi)Jalahjärven Pentikkihin.

No, kohta mulle selevis, jotta hän vois siirtää musiikkihuaneen pianua,jotta mä voin sitte pestä huaneen ikkunan, ku kerran molin siitä niin monta vuatta haaveellu. Samalla ku karistelin miälestäni kuvat uutuuttaan hohtavasta keittiöstä, tuumasin, jotta tämä saattaas olla sellaanen "vans intö laiftaim sitsueissön"-tyylinen juttu ja tartuun tilaasuuteen. Ny meillä hohtaa siis tyähuaneen ikkuna torellakin muutaman vuaren tauon jäläkehen!

Moon vissihin joskus aiemmin kertonu, jotta mollahan tulevas elokuus oltu naimisis kolokytä vuatta. Meiston tullu tavallansa tiimi... niinku ny tua ikkunanpesuoperaatioki osootti. Mun miäs kuvaaloo meirän osuuksia täs tiimis niin, jotta hän on viktio ja moon vakta. Moon pikkuusen sellaanen riisseli-tyyppi enkä aina kerkiä hänen tuumaaluuhi mukahan tai sitte mä jourun yksinkertaasesti muistuttamahan häntä arjen rajootuksista(esim.koiranhoitojärjestelyystä ym.). Onneksi hänellä ajatus kulukoo vikkelämmin ku mulla. Pahoon pelekään, jotta jos mustois kiinni, niin me oltaas ennemmin tai myähemmin sellaanen naavaa kasvava peräkamaripariskunta Cool.

Ruunattihin toukokuus tämä meirän tiimi ja käytihin passikuvis. Mun miäs arveli, jotta turvatarkastuksis voi teherä tiukkaa ja jourutahan menemähän monta kertaa läpivalaasulaitteesta läpitte. Virkaalijat saattaa olla epäluuloosia, ku passis lukoo, jotta ollahan Suamesta, mutta kuvat kertoo jostain muusta kansallisuuresta. Luultihin ittekki, jotta meirän passeis oli vahingos joirenkin toisten kuvat...maharollisesti joku itääsen naapurimme kolokytä vuatta naimisis ollu pariskunta.  Mutta niivaan päästihin loman aluksi käymähän Belgias. Tiätysti mun piti ensiksi tuumaalla, jotta kuka hoitaa koiraa, kasteloo kukat, tyhyjentää postilaatikon ym., minkä jäläkehen tilattihin lentoliput.

Turvatarkastuksis vähä jännitti.

Luin yhyrestä kirjasta, jotta ihimisellä on maharollisuus valita elämänasenteeksi ja olemisensa pohojavireeksi ilo. Täytyy myäntää, jotta tuata invormaatiota piti kyllä vähän pureskella. Jokaanenhan sen tiätää, että elämä koulii karkialla kärellä ja harva pystyy tuan kären iskuja väistämähän. Ku luin pitemmälle kirjaa, aloon ymmärtää, mitä kirjoottaja ajoo takaa. Täs ei ny oo kyse sellaasesta päälle liimatusta komiantähären ilosta, jota naapurit karehtii, vaan sukelletahan syvemmälti.

Pääsiääsenä meillä kävi ystävä, jonka kans oltihin tavattu viimmeeksi kakskymmentä vuatta sitte. Monella on varmahan samanlaasia kokemuksia siitä, ku pitkän tauon jäläkeen nähärähän, niin keskustelua jatketahan siitä lauseesta, johonka erellis kerralla jäätihin. Vahavasti mulle tuli sellaanen tunto, jotta tämä ystävä oli päättäny valita elämänasteeksensa ilon.

Ei ihan ollu elämä menny niinku römssöös. Hänen aviomiäs oli päättäny kulukia vähän eri reittejä, ku mitä ehkä molemmat papin  aamenen jäläkeen oli kuvitellu. Erinäästen polokujen jäläkeen miäs kuali melko yksinääsenä, tukenansa lapset ja tämä ystävä, silloon jo eks-vaimo. Valtavan suuri syrän meirän ystävällä! Ystävämme jutteli leppoosasti ja iliman katkeruutta perheensä vaiheista ja kertooli luantevasti miähestänsä, jonka kautta me itseasias oltihin aikoonansa tutustuttukki. Musta tuntuu, jotta hän oli päättäny, jotta elämä ny vain jatkuu ja luatti siihen, jotta ilo palaa ennemmin tai myähemmin. Kyllä meillä nauru raikas ja oli mahtavaa vaihrella kuulumisia. Ihanaa oli kattella kuvia hänen poikansa häistä ja jutella tyttären kans, joka oli lähteny äiteensä mukahan eks-anoppilas elikkä likan mummulas käymähän. Toivottavasti seuraavahan tapaamisehen ei kulu näin montaa vuatta!

 

Ei tua veispuukki ny niin huano keksintö ookkaan...konektin piipol...Cool

Joka aamu mä jourun kysymähän ilkka lipsaselta, isolta Deeltä (luetahan Reeltä), jotta kuinka me tänään tullahan toimehen. Kattoon aamulla yäpöyrälle ja totesin, jotta taas on ilkka lipsanen ollu yäjalaas nelijänä yänä viikon aikana. Pöyrällä olevat nelijä purkkakökkyä sen paljasti. Mullon riapeettes ja moon omaksi virkistyksekseni nimenny taurin ilkka lipsaseksi elikkä isoksi Deeksi. Yälläki jourun joskus syömähän ku verensokerit laskoo, mutten jaksa pestä hampahia, siksi siis purkkakököt yäpöyrällä. Ensukaa mä heti viitti vierä purkkamöykkyjä roskiksehen, ja pysympähän paremmin laskuus selevillä, niin voin sitte isua reetä kurmoottaa.

Tauti on mulla ollu jo yli 20 vuatta. Jokku taurin ympärillä pyärivät jutut saa mun vereni kuahumahan yhä erelleen. Ajatus, jotta iso Ree olis elämäntapa, on mun miälestä romantikkojen höpinää. Muutamat ammatti-ihimisekki sortuu kuvaalemahan tautia, jotta son vaan terveellisten elämäntapojen nourattamista: syörähän kevyesti ja liikutahan palijo. Aiva mä meinasin lavittalta tipahtaa, ku meirän koululle tuli riapeetteshoitaja, joka värkkäs, jottei riapeettes eres oikeestansa oo sairaus. Justihin joo! Mun miäs sanookin, jottei tauti oikeen harrastukseltakaan oo näyttäny. Näin tautia meleko läheltä seuranneena sanoosin, jotta kualeman vakavasta sairaureston kyse...jonsei sitä hoira. Ollahan toki ilkka lipsasen kans tehty sinunkaupat, mutta pientä vääntyä silloon tällöön esiintyy siitä, kumpi määrää.

Jostakin luin, jotta nuatten sisustukirjaanten aika alakaa olla jo ohitte. Majattelin, jotta vaikka niitä ny näkyykin vähä joka sisustusleheren sivuulla, niin hommaan kuitenki meirän keittiöhön sopivan lausahruksen, ku kerran sitä jääkaapin ovia avaallahan ympäri vuarokauren. 

Mullon kauhian raumaattinen suhure kenkihin, kun mullon niin pieni jalaka. Hääkenkätkin jouruun ostamahan lastenosastolta. Naimisihinmenosta on kulunu kohta kolomekymmentä vuatta, joten jalakahan on onneksi tullu enemmän muatua. Nyt vieraalen enemmistösti aikuusten kenkäpualella, ja jos mullon oikeen hyvä tuuri, niin kukaan ei vielä oo kerinny viemähän mustista juhulakengistä niitä ainoota kolmekuutosia ennen mua. Vanhin tytär on periny multa jalaat. Raukka! Onneksi molin säilyttäny 80-luvulta parit italialaaset avokkaat. Niitä hän sitte on käyttäny melekehen tähän asti, kunnes koitti se päivä, jotta upeista mustista avokkaista löytyy koko 35! Kyllä niitä sitte ihaaltihin ja kattottihin monesta kulumasta. Noli toki mulle pienet, mutta pikku-neirille(3,5 v.) kiusallisen väljät. Siitä neito ei hämmentyny vaan suunnitteli uuret kengät, tuasta nuan vaan! Hän otti käyttöhön mun yösukat ja vetääsi korkkarit jalakahansa. Tämän kenkämallin perähän tullahan varmahan vielä kyselemähän. Mallis yhyristyy upiasti suomalaanen aino ja italialaanen korkkari. Mitä muuta voi nainen enää kengiltänsä vaatia?

Uusimmat kommentit

29.11 | 23:52

felicidades son muy ingeniosos

...
13.08 | 16:55

Meillä oli käytössä vesivärit, joihin siveltimen tavoin otettiin väriä ja vettä runsaasti. Sitten vaan etusormen avulla roiskuttelemaan väriä paperille.

...
12.08 | 22:20

Millainen on hammasharjatekniikka?

...
16.04 | 21:38

Hello! We crumpled the paper an d used the toothbrush to spread the color into the paper.

...
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS