Joka aamu mä jourun kysymähän ilkka lipsaselta, isolta Deeltä (luetahan Reeltä), jotta kuinka me tänään tullahan toimehen. Kattoon aamulla
yäpöyrälle ja totesin, jotta taas on ilkka lipsanen ollu yäjalaas nelijänä yänä viikon aikana. Pöyrällä olevat nelijä purkkakökkyä sen paljasti. Mullon riapeettes ja moon omaksi virkistyksekseni
nimenny taurin ilkka lipsaseksi elikkä isoksi Deeksi. Yälläki jourun joskus syömähän ku verensokerit laskoo, mutten jaksa pestä hampahia, siksi siis purkkakököt yäpöyrällä. Ensukaa mä
heti viitti vierä purkkamöykkyjä roskiksehen, ja pysympähän paremmin laskuus selevillä, niin voin sitte isua reetä kurmoottaa.
Tauti on
mulla ollu jo yli 20 vuatta. Jokku taurin ympärillä pyärivät jutut saa mun vereni kuahumahan yhä erelleen. Ajatus, jotta iso Ree olis elämäntapa, on mun miälestä romantikkojen höpinää. Muutamat ammatti-ihimisekki
sortuu kuvaalemahan tautia, jotta son vaan terveellisten elämäntapojen nourattamista: syörähän kevyesti ja liikutahan palijo. Aiva mä meinasin lavittalta tipahtaa, ku meirän koululle tuli riapeetteshoitaja,
joka värkkäs, jottei riapeettes eres oikeestansa oo sairaus. Justihin joo! Mun miäs sanookin, jottei tauti oikeen harrastukseltakaan oo näyttäny. Näin tautia meleko läheltä seuranneena sanoosin, jotta kualeman vakavasta
sairaureston kyse...jonsei sitä hoira. Ollahan toki ilkka lipsasen kans tehty sinunkaupat, mutta pientä vääntyä silloon tällöön esiintyy siitä, kumpi määrää.
Jostakin luin, jotta nuatten sisustukirjaanten aika alakaa olla jo ohitte. Majattelin, jotta vaikka niitä ny näkyykin vähä joka sisustusleheren sivuulla, niin hommaan kuitenki meirän
keittiöhön sopivan lausahruksen, ku kerran sitä jääkaapin ovia avaallahan ympäri vuarokauren.